Tämä on loistava Kari Mäkelän asiaa valottava kirjoitus!

Omasta levystä eli ns. pitkäsoitosta unelmoivalle laulajalle, karkea kartta mitä tulisi ottaa huomioon! Mitä työ voisi kenties maksaa ja mikä vaikuttaa hintaan jne? Tämän sivuston turinat avuksi niin laulajille kuin usein hintoja asiakkaalle selvittävillekin.

Minulta on aika ajoin kyselty/pyydetty tarjousta mitä cd:n teko maksaa, joten tässäpä turinaa pohjatiedoksi. Olen usein havainnut, että monikaan ei tiedä mitä kaikkea tämä vaatii ja usealle tulee yllätyksenä tieto siinä mitä se maksaa.

Tulee ottaa huomioon monta vaihetta/asiaa, mitä enemmän on tekijöitä sitä kalliimmaksi yleensä tulee. Jonkun nämä vaiheet tulee joka tapauksessa toteuttaa, jotta valmista tulee. Tuntihinnoittelu on yleisin tapa studiotyöskentelyssä, koska ei ole mitään takeita siitä kuinka paljon mikin osa -alue vie aikaa. Toki voidaan sopia urakkahintakin, mutta yleensä ammattilaisen tulee laittaa siihen sopiva hinta, jotta saa palkan työlleen varmasti. Myös jokainen biisi on erilainen eli biisin valmistumiseen kuluva aika on yksilöllinen.

Joka tapauksessa pitkäsoiton tilaaminen ulkopuolisena työnä tulee maksamaan valmiiksi cd:ksi asti tunhansia euroja, hintahaitari on todella iso, riippuen siitä mitä, miten, missä, kuinka monta biisiä tehdään, paljonko tilaat levyjä ja kuka on tekemässä sekä oma vaatimustasosi, aikaa siis kuluu jokaisessa työtehtävässä sekä tuntien kulumiseen vaikuttavat itsesi ja muiden henkilöiden nopeus/osaaminen ja jokaisella ulkopuolisella työntekijällä on oma hinnoitteluperusteensa/hintatasonsa.

Jos taas sinulla on oma bändi ja jollakin bändiläisellä studio, jossa osaamistaso on riittävä ja oman bändin jäsenillä toteutetaan mm. sovitus, studiotyöt, soitot ja miksaushommat ns. ilmaiseksi niin hinta koostuu yleensä lopputyöstöistä (alempana kerrottu). Tosin, jos jollakin on oma studio niin on hällä jonkin verran euroja laitteistoihin ja ohjelmistoihin kulunut, mutta ei kai niitä tuossa vaiheessa huomioida vaan oletetaan muiden bändiläisten toimesta, että hoituu hyväntekeväisyysperiaatteella, kun ollaan samassa bändissä jne! Tietysti paras ja halvin tapa on se, että itse pystyt hoitamaan kaiken, niin musisoinnit kuin muutkin asiat ja sinulla on tähän vaadittavat ohjelmistot ja laitteistot, mutta aika harvallapa on näin laajaa osaamista itsellään.

Jos työt joutuu tilaamaan ulkopuoliselta tulee tämä yleensä halvimaksi toteuttaa mahdollisimman pienellä osaavalla ammattilaisporukalla, jos esim. yksi henkilö pystyy tekemään koko ketjun masterointia myöden, on tämä toteutustapa varmasti halvimmasta päästä. Huomioitava on, että ammattilainen joutuu yleensä maksamaan kaikki verot ja tarvii leivän päälle voita, joten ei kai kukaan oleta, että työ on ihan ilmaista, tuskin kukaan itsekään töissään käy palkatta tai huomattavasti alipalkattuna?

Kaikki alla olevat toimenpiteet vievät aikaa:

– Tuottaja on yleensä projektin maksumies ja omakustannetta tehdessä todella usein unelmaansa toteuttava laulaja

– ihan ensimmäiseksi tulee valita pitkäsoitolle kappaleet, tämä vaihe on biisintekijöille mukava asia, jos valintasi heidän biiseihinsä osuu, eikä yleensä maksa laulajalle/tuottajalle mitään, mutta luvat ensilevytykseen tulee tekijöiltä saada, lisäksi tuleva ammattisovittaja yleensä haluaa biisille sovitusluvan säveltäjältä, jotta hällä on parempi intressi työstää sovitus

– sovitus/kartta eli jonkinmoinen nuotti biisistä, sovittaja luo rungon kappaleen työstöä varten

– studio/äänitys/äänittäjä, mitä tunnetumpi/maineikkaampi studio äänittäjineen sitä kalliimpaa

– soitot, mitä enemmän muusikoita ja mitä tunnetumpia/kuuluisampia/arvostetumpia sitä kalliimpaa, mieti millaisia aitoja instrumentteja haluat mukaan, muusikot yleensä kalliimpia kuin se, että yksi muusikko käytännössä usein kosketinsoittaja hoitaa paketin konesoundein kasaan. Nykysoundit koneilla ja ohjelmissa ovat jo todella hyviä, joten aina ei välttämättä edes erota, että onko kyseessä kenesoundi vai aito, nykyisin saatetaan aito soitinkin miksata siten, että kuullostaa koneelta, kun musiikki halutaan tuottaa tiettyyn muottiin. Välillä mietinkin, että onko mitään väliä miten biisi valmiiksi tuotetaan, jos se kuulostaa hyvältä ja asiakas on tyytyväinen siihen mitä rahallaan saa, eikö biisi ja sen esittäjä ole kuitenkin tärkein asia? Kannattaa siis puntaroida mitä haluaa ja mistä haluaa maksaa. Huomioi stemmat, jotka myös maksavat

– miksaus/miksaaja monasti liittyy myös studion äänittäjän töihin eli äänittäjä monasti hoitaa myös miksauksen, ja kandeekin harkita että pysyttelee itse pois häiritsemästä, jos ei halua, että aikaa kuluu läsnäolosi takia. Hyvä miksaus luo hyvät edellytykset masteroinnille ja mahdollisuuden mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Huonolla miksauksella ja muusikoiden tasolla sekä soundeilla ei yleensä saada parasta mahdollista lopputulosta, mutta huonommistakin soudeista ja soitannoista pystyy hyvä miksaaja nykyohjelmilla taikomaan hyvääkin jälkeä, mutta taas kuluu enemmän aikaa, kun huonoa työtä parsitaan kasaan. Kaikki uusinta soitot kuluttavat aikaa studiossa jne. muista, että myös sinä laulajana kulutat aikaa studiossa!

LOPPUTYÖSTÖT

– masterointi, tämä usein toteutetaan ulkopuolisella, ainakin ennen muinoin. Monilla sutudiovelhoilla on myös tämä mahdollisuus tänäpäivänä työkalupakissaan, joten saatat saada tämän samaan kauppaan.

ncb:n tallennelupa/usein puhutaan teostomaksusta/äänitemaksusta, huom! yleensä kaikkein halvin osa-alue ellei tilaa tuhansia kappaleita ja myy kalliimmalla kuin n. 10€/kpl esim. 1000kpl tallennelupa n. 740€ ja 100kpl on n. 65 € minimimaksu, koska laskennallinen arvo jää alle laskutettavan minimin

– levyn kansipaperit/labelit, jonkun nämäkin tulee toteuttaa ja näissä usein itse tehtynä ei osata huomioida painon vaatimuksia. mm. kuvan resoluutio, tekstit/kuvat tulevat liian lähelle reunaa osaamattomissa käsissä, leikkuuvarat ja jotta värit olisivat edes suunnilleen ajatellut tulisi työstää cmyk -väreillä, sillä painot käyttävät käytännössä cmyk -väriprofiilia ja tietokoneet/ohjelmat toimivat käytännössä rbg -väreillä joiden sävyt poikkeavat cmyk -väreistä, loppuväritys siis saattaa painosta tullessa ihmetyttää verrattuna alkuperäiseen ajateltuun. Adoben Photoshop ja Indesign -ohjelmistot ovat hyviä työkaluja tällaiseen, joissa on mahdollisuus vaihtaa väriprofiileita, mutta maksavat melko paljon ja niitä pitäisi osata myös sitten käyttää

– cd -monistus/monistuspaja, luvanvaraista toimintaa eli ei ihan jokainen voi virallisia cd:tä painaa. Hinta halvimmillaan suunnilleen 1000kpl n.1000€ (yleensä tehdasprässäys isommat määrät) ja 100kpl alle 250€ (pienemmät määrät poltettuna cd-r -levylle). Hintoihin vaikuttavat mm. millaisella kotelolla halutaan jne.

– radiojakelu, radiojakeluita on markkinoilla ja veloittavat äkkiä 150€:a jakelustaan, mutta itse toimitettuna selviää muutaman kympin postimaksuin. Olen koonnutkin joitakin radio-osoitteita tänne eli säästät tukon täpäkkää, jos itse toimitat radioille. (katso > Radiokanavien osoitetietoja linkistä, tarkista radiokanavan linkistä osoite ja onko radiokanava yleensä toiminnassa vielä, tätä ei ole päivitetty muutamaan vuoteen)

– lopuksi tuottajan tulee tehdä Gramex -ilmoitus

– huomioida kuluihin voisi vielä matkakulut studiolle, puhelinkulut ja postituskulut. Lisäksi tieto siitä, että aikaa palaa asioiden selvittelyissä ja ottaa asenne, että miksi hosua jos haluaa unelmansa toteuttaa, sen kerran kun tekee, tekisi resurssit huomioiden niin hyvin kuin se on mahdollista! Sillä julkaistu on julkaistu eikä sitä sitten enää voi muuttaa julkaisemattomaksi!

Näistä kun heitän arvion mitä 12 biisin pitkäsoiton työstö ja 100kpl cd:tä voisi tulla maksamaan, kun käytät ammattilaisia on hintahaitari iso. KOROSTAN, että nämä ovat vain minun arvioitani, johon monet asiat vaikuttavat. Arvioisin, että halvimmillaan saattaisi yhden biisin valmistuksen saada 200€-250€/biisi eli 12biisiä= 2400-3000€ + 100kpl tallennelupa 65€ ja levynpainamiset 250€ + kansityöstö, joka on vaikea arvioida, mutta jos et itse hoida sitä niin kysy cd-monistamon paveluhintaa, sillä joillakin cd-monistamoilla on valmiudet toteuttaa kansipaperit halvemmalla, kun tilaat cd:n levyn painon samasta paikasta.

Eli halvimmillaan saattaisit päästä n.2700-3300€:n pintaan, jos tälle hintatasolle 12 biisin cd:llisellä pääset niin sitä voisi kuvailla lähes ilmaiseksi. Eli tuolla hintaa työn on melko varmaan suorittanut laaja-alaisesti yksi ammattilainen. Jokainen uusi palanen tuo lisähintaa jne. Jos toteutat ns. huippustudiossa huippumuusikoin niin valmista tulee äkkiä ja hintalappu on melko nopsasti 20000€:n nurkilla ja tuokin hinta on vielä halpa kalliiden huippukavereiden kanssa touhatessa. Tässä kohden vois heittää, että maailman luokan tähtien levyn tekoon upotetaan äkkiä satoja tuhansia jopa miljoona euroa eli me täällä suomessa pelataan vielä nappuloilla, tosin Nightwish taitaa kuluttaa varmaan useamman satatonnia levyn valmistamiseen.

Aina voi kilpailuttaa, kysellä tarjouksia, mutta harvapa pystyy suoralta kädeltä loppusumman heittämään, kun ei siis tiedetä kauanko menee aikaa. Yksi konsti oli koittaa saada se urakkahinta sovittua, silloinpa tietäisi mitä tulee maksamaan, mutta hintalappu voi olla kalliimpi kuin tuntihinnoittelulla. Kysyessäsi tarjouksia, tulee sinun olla kuitenkin hyvin kartalla mitä haluat ja mitä olet tilaamassa, jotta voidaan edes jollakin tasolla arvioida hintahaarukkaa. Ehkä kalliimpi ei aina ole parempi kuitenkaan, jos pyöritään tonniluokassa. Hyvä olla tietoinen millaista jälkeä henkilö jolta aiot tarjuousta kysellä on saanut aikaan jne.

Toivottavasti tästä on apua haaveilijoille! Kannustan toteuttamaan haaveen pitkäsoitosta, mutta realiteetit ja mitä tämä vaatii kannattaa huomioida ja tsekata mihin on mahista! Yksi hyvä konsti voisi olla se, että toteuttaa biisi kerrallaan ja kun se on valmis ja rahkeet taas riittää niin tekee seuraavan biisin jne. Suunnittele rauhassa ja toteuta unelmasi!

Yksi vaihtoehto on miettiä kuinka paljon on valmis sijoittamaan ja neuvotella siitä mitä sillä saa.

  1. Ja jos tämä olisi halpaa ja helppoa niin kaikkihan tätä tekisivät

Kari